Anteeksipyyntö tulevassa käräjäoikeuden käsittelyssä olisi paikallaan: Anneli Auerin seksuaalirikosoikeudenkäynnin materiaalin julkistaminen paljastaa oikeuspsykologian alan asiantuntijalausuntojen heikon tason

Luin Rami Mäkisen ja Matti Rämön kirjan Oikeusmurha. Se kertoo Anneli Auerin ja Jens Kukan saamista seksuaalirikostuomioista ja seikoista, jotka vaikuttivat joulukuussa 2024 korkeimman oikeuden tuomioiden purkuun. Luettuani kirjan, istuin pitkään hiljaa ja olin järkyttynyt. Käsite ”sanaton” kuvaa parhaiten mielentilaani. Pohdin psykoterapeuttina muun muassa sitä, miten tällaisesta kokemuksesta kukaan asianosallinen voi koskaan toipua. Miten monta EMDR- terapiavastaanottoa joutuisinkaan tekemään, jos joku heistä olisi asiakkaani. Oikeuspsykologina ja entisenä lakitoimiston vetäjänä koin myös häpeää ammattinimikkeeni puolesta. Suoranaisesti yllättynyt en kuitenkaan ollut siitä, millaisia riman alituksia oikeuspsykologisessa asiantuntijatodistelussa oli jutussa mielestäni tehty. Vuosikymmenten saatossa olen joutunut aika-ajoin tuomioistuimeen todistamaan pääosin puolustuksen, mutta myös ajoittain syyttäjän toimesta sitä, millaisia virheitä ja puutteita oikeuspsykologien tuomioistuimiin asiantuntijatodistuksen nimissä jättämissä lausunnoissa on ilmennyt. Viimeksi näin tapahtui valtionsyyttäjä Tom Laitisen pyynnöstä Liberian sotarikosoikeudenkäynnissä Turun hovioikeudessa alkuvuodesta 2023.

Raimo Lahden ja Jukka Siron kirjoittaman Helsingin hovioikeuden julkaisun mukaan asiantuntijana oikeudessa esiintyvältä henkilöltä edellytetään yleisiä asiantuntijuuden kriteereitä eli sitä, että tieteellinen tutkimusote ilmenee asiantuntijana esiintyvän henkilön tavassa: 1) ajatella ja lähestyä kohteena olevaa ilmiötä; 2) kerätä ja käsitellä ilmiötä koskevaa tietoa; sekä 3) tehdä keräämänsä ja analysoimansa aineiston/tiedon perusteella johtopäätöksiä.  Oikeudelle tehtävän oikeuspsykologisen asiantuntijatyön tulee soveltaa psykologian alan mittareihin ja tutkimuksiin pohjaavia, yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Oikeudessa asiantuntevana todistajana toimivan psykologin esiin tuoman tiedon tulee myös olla luotettavaa ja relevanttia. Psykologin lausunnon puolestaan tulisi noudattaa Suomen psykologiliiton ohjeistusta lausunnon rakenteesta ja sisällöstä. Tähän nojaten luetteloin alle virheitä, joita vuosien saatossa analysoimissani lausunnoissa on ilmennyt. Osa lausunnoista on kirjoitettu juuri yliopistojen lasten oikeuspsykiatrisissa ja -psykologisissa osaamiskeskuksissa, kuten Auerinkin tapauksessa.

1. Lausunnosta puuttuu sen alusta lausunnon tarkoitus, joka tulisi aina olla psykologin lausunnossa. Epäselväksi jää, mihin tarkoitukseen lausunto on kirjoitettu.
2. Lausuntoon on kirjoitettu, että lausunnossa pyritään arvioimaan sitä, onko X syyllistynyt Y:n seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vaikka syyllisyyskysymyksen tarkastelu tulisi jättää tuomioistuimen arvioitavaksi.
3. Lausunnon rakenne ja sisältö muistuttaa poliisin esitutkintapöytäkirjan tiivistelmää runsaine lähdemateriaaleineen, joka ovat omiaan aiheuttamaan vahvistusharhaluuloa.
4. Lausunnosta ei ilmene, mihin aineistoon tai tutkimuksiin tehdyt päätelmät ja arviot Y:n kertomusten luotettavuudesta perustuvat.
5. Lausunnon laatimiseen on käytetty sellaisia menetelmiä (mm. CBCA-menetelmä), joiden kehittäjät ovat tiedekirjallisuudessa varoittavat, ettei menetelmää tai niihin perustuvaa tutkimusta tulisi hyväksyä osaksi asiantuntijatodistelua oikeudessa, koska tutkimus ei ole osoittanut menetelmää tarpeeksi tarkaksi todenperäisen ja valheellisen tarinan erottamisessa.
6. Lausunnossa on käytetty tutkimusmenetelmää väärällä tavalla, esim. kirjoituksen analysoimiseen, vaikka menetelmä on kehitetty vuorovaikutustilanteessa puhutun kielen analysointiin.
7. Lausunnossa on jätetty tarkastelematta vaihtoehtoisena hypoteesina kokonaan ilmiötä, jossa lausunnon laatimiseen osallistunut henkilö on ollut mukana toisessa yhteydessä. Viittaa Auerin tapauksessa lapsen vieraannuttamisen ilmiöön, jota Suomessa on psykologian alalla tutkittu jo vuodesta 2010 alkaen. Pidän Auerin tapausta lapsiin kohdistuneen manipuloinnin osalta tyypillisenä esimerkkinä lapsen vieraannuttamisen ilmiöstä.
8. Vaihtoehtoisten hypoteesien tarkasteluun ei ole käytetty riittävästi aikaa, vaan hypoteesi on sivuutettu toteamalla lyhyesti, ettei se saa tukea, vaikka sitä olisi runsaasti. Tämä kuvastaa asenteellisuutta.
9. Tutkittavan henkilön käyttäytymistä ja sanomisia on tulkittu selvästi virheellisesti.
10. Lausunto sisältää toteamuksia, jotka eivät saa tukea lausunnon lähteenä olevasta tutkimusaineistosta.
11. Lausunnossa käytetty kirjallisuusviite ei käsittele lainkaan asian kannalta olennaista asiaa. Esimerkiksi Liberian sotarikosoikeudenkäyntiin kollegani lausunnossaan kirjoittama lause ja siinä käytetty kirjallisuusviite koski lapsuudessa koetun todellisen tai kuvitellun seksuaalisen hyväksikäytön muistamista tai unohtamista aikuisässä. Sotarikoksessa kyse ei ole lapsuusajan seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä muistoista ja niiden mieleen palauttamisesta vaan pääosin aikuisiällä koetuista sodankäyntiin liittyvistä tapahtumista, niihin liittyvistä muistoista ja niiden mieleen palauttamisesta. Nämä asiat eivät monestakaan syystä ole verrannollisia.
12. Lausunnossa on käytetyt tutkimuslähteinä yli 25 vuotta vanhoja tutkimusjulkaisuja, jonka jälkeen aiheesta on julkaistu useita tuoreempia, aikaisempia löydöksiä kumoavia tuloksia, joita ei ole kuitenkaan käytetty lausunnossa.
13. Sitä, miten käytetyt tutkimuslähteet on haettu ja valittu lausuntoon, ei kuvata lausunnossa lainkaan.
14. Iso osa alan tutkimuskirjallisuudesta on jätetty lausunnossa kokonaan huomiotta, eikä lausunto käsitä lainkaan esim. laajoja katsausartikkeleita (ns. review-artikkeli), jotka toimivat yhteenvetoina tutkimuskysymyksen käsittelystä alan kirjallisuudessa.
15. Lausunnon kirjoittaja ei pitäydy oikeuspsykologisessa asiantuntemuksessa vaan on ryhtynyt, vailla asiantuntemusta, kommentoimaan asiaa toiseen tieteenalan näkökulmasta. Tämä on vastoin Valviran ohjeita.
16. Lausunnon laatija on toiminut lausuntoa koskevan henkilön psykoterapeuttina. Objektiivisen lausunnon laatiminen on tällöin mielestäni mahdotonta.
17. Lausunnossa esitetään mielipiteinä asioita, vieläpä vailla minkäänlaista käytännön työkokemusta kysymyksestä, jonka tieteellinen tutkimuskirjallisuuskin osoittaa selkeästi vääräksi.
18. Lausunnossa esitetyn väitteen tueksi ei ole esitetty tutkimuslähteitä tai muita viitteitä, joten on mahdotonta arvioida, mihin tietoon tai lähteeseen väite perustuu.
19. Lausunnossa ei noudateta tavallista tieteellistä käytäntöä viittauksista. Eli kun viitataan johonkin lähteeseen, niin viitatun asian tulisi löytyä käytetystä lähteestä. Esimerkiksi käy kollegani lause Liberian sotarikos oikeudenkäyntiin jätetyssä lausunnossa: ”Sen sijaan, traumamuistotkin ovat alttiita muovautumaan, ja traumamuistoihin liittyvät painajaiset ja kauhukuvitelmat saattavat jopa lisätä vääristymisen riskiä juuri traumamuistoilla, siten että ne saattavat sekoittua oikeiden muistikuvien muistijälkiin⁴².” Kaivoin kyseisen lähdeviitteen ja luin sen läpi. Kyseessä on yleinen katsausartikkeli traumaattisten muistojen muovautumiseen mm. johdateltavuuden vaikutuksesta. Siinä ei käsitellä sanallakaan painajaisten tai kauhukuvitelmien vaikutusta muistijäljen muuttumiseen. Tällaisilla lähteiden käyttötavalla kirjoittaja luo psykologisten tutkimusten avulla muunneltuja realiteetteja. Asiantuntijuuden nimissä.

Minua on tässä työssäni hämmentänyt ilmeinen ammatillisen vastuun puute, suoranainen hutilointi ja asiantuntijatyön vaikutuksiin kohdistuva välinpitämättömyys. Mitenkään muuten se, että asiantuntijuuden nimissä annetuissa lausunnoissa esiintyy näin selkeitä puutteita ja suoranaisia virheitä, ei mielestäni selity.

Osa asiantuntijuutta on ymmärtää oman osaamisalansa puutteet ja oman osaamisensa rajoitukset ja ne seuraukset, joita tällaisella työllä on muihin ihmisiin. Silloin kun tuomioistuimessa annettu asiantuntijalausunto ei anna oikeaa ja riittävää kuvaa näytön arvioinnissa huomioon otettavista seikoista ja se sisältää useita edellä kuvattuja puutteita (mm. suoranaista väärää tietoa ja väärin sovellettua tietoa), on seuraus valitettavasti usein myös se, että osa tuomioistuimen tekemistä johtopäätöksistä, jotka se on tehnyt asiantuntijalausunnon perusteella, ovat eittämättä vääriä. Luonnollisestikin tämä myötävaikuttaa siihen, jos jutussa annetaan sittemmin vääräksi osoittautuva tuomio.

Auerin kaltaisissa tapauksissa huomiotta ei voi jättää sitä vaikutusta, mikä syyttömästi tuomitsemisella on ihmiseen. Yhdysvalloissa oleva National Registry of Exonerations -tietokanta seuraa valtakunnallisesti vuodesta 1989 lähtien tapahtuneita tuomion purkuja ja vapautuksia. Rekisterissä on 3659 tapausta. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa kartoitettiin sellaisten rekisteriin kirjattujen naisten kokemuksia, jotka oli tuomittu murhasta. Näiden rekisteristä löytyneiden 32 naisten suoritetun vankeusrangaistuksen keskimääräinen kerto ennen tuomion purkua oli 7.9 vuotta. Naisista 44 % oli tuomittu puolison murhasta ja 28 % lapsen murhasta. Kaikissa tapauksissa kuolemien todettiin tuomion purun yhteydessä tapahtuneen muista syistä.

Syyttömänä tuomitun henkilön traumaa on tutkimuskirjallisuudessa verrattu kidutuksesta selviytyneiden, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kärsimään traumaan. Kaikkiin liittyy voimakas kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, altistuminen pitkäkestoiselle traumaattiselle tapahtumalle ja sen laaja-alaiset sosiaaliset, psyykkiset, fyysiset ja taloudelliset vaikutukset. Lähes kaikissa em. tutkimuksen tapauksissa naisen suhteet perheenjäseniin olivat tuhoutuneet. Monet raportoivat persoonallisuuden ja identiteetin muutoksista erityisesti haavoittuvuuden, ulospäinsuuntautuneisuuden ja avuttomuuden kokemisen osalta. Toisissa vastaavissa tutkimuksissa itsemurha-ajatuksien on todettu olevan yleisiä, mutta tahto todistaa syyttömyys on pitänyt henkilöt hengissä. Traumaperäisen stressihäiriön, ahdistuneisuushäiriön, masennuksen, paniikkikohtaisten ja vainoharhaisuushäiriön oireet ovat yleisiä sekä vankeusaikana että vapautumisen jälkeen. Sopeutuminen tuomion purun jälkeiseen elämään ei ole ollut helppoa. Moni kokee kantavansa vielä tuomion purunkin jälkeen aiheetta syyllisen ja tuomitun stigmaa.

Tutkimusten mukaan syyttöminä tuomitut ja vapautetut haluavatkin, että heidän asemansa syyttöminä ihmisinä tunnustetaan ja heidän kokemansa trauma tulee nähdyksi ja kuulluksi. He raportoivat toivovansa, että joku tapahtumien kulusta vastuussa olevan henkilö tai taho sanoo heille ”olen pahoillani, anteeksi”. Nähtäväksi jää, kuullaanko tällaisia puheenvuoroja käräjäoikeudessa Auerin ja Kukan tapauksessa, kun juttua käsitellään taas uudestaan.

Lähteitä, mm.

1. Lahti, R., & Siro, J. (2011). Asiantuntemustieto ja asiantuntijat oikeudessa. Helsingin hovioikeus.
2. Häkkänen, H (2023). Asiantuntijatodistajana oikeudessa: oikeuspsykologin lausunnon anto henkilötodistelun arvioinnista sotarikosoikeudenkäynnissä. Osa I. Defensor Legis, 4/2023. Suomen Asianajajaliitto.