Vastaanotolleni tuli muutama kuukausi sitten 43-vuotias mies (kutsun häntä tässä Mikoksi), joka oli aloittanut jalkapallon pelaamisen 8-vuotiaana. Hänelle se oli rakas harrastus, johon hän käytti paljon aikaa ja hän toimi myös junioreiden valmentajana. Viime vuoden vaihteessa Mikolta löydettiin huomattavan kokoinen kasvain ja hän kävi nopeasti siihen liittyen läpi kaksi leikkausta, joista toisen yhteydessä hän oli hengenvaarassa tehohoidossa. Koronatilanteen johdosta Mikko vietti pitkän sairaalajakson yksin erossa perheestään. Mikko koki hoitojen yhteydessä kuolemanpelkoa, voimakkaita kipuja, kuoleman toivetta, merkittävää painon pudotusta ja lihasten surkastumista.
Mikolle varattiin neljä 60 minuutin aikaa EMDR-terapiaan. Hoidossa keskityttiin työstämään hänen tilanteestansa aiheutunutta ahdistusta, pelkotiloja ja toivottomuutta. Mikko toivoi löytävänsä silmänliiketerapian avulla elämänilonsa ja saavansa perspektiiviä tulevaisuuteen. Vastaanottojen viimeisellä kerralla Mikko kertoi olevansa sinut niiden muistojen kanssa, jotka liittyivät diagnoosin saamiseen ja sitä seuranneeseen terveydenhoitoon. Viimeisen kerran työstettäväksi asiaksi päätettiin ottaa se, että leikkauksista johtuneiden komplikaatioiden myötä oli käynyt selväksi, ettei Mikko enää voisi pelata jalkapalloa.
Mikon kanssa tehdyssä silmänliiketerapiassa kohdemuiston alkukohdaksi valittiin puhelu, jonka Mikko oli saanut kaksi viikkoa aikaisemmin hänet leikanneelta kirurgilta. Siinä hänelle kerrottiin, että Mikon jalka ei tulisi koskaan kuntoutumaan ennalleen koska hermo oli jalasta poikki. Mikko oli puhelimeen vastatessaan pelaamassa jalkapalloa tyttärensä kanssa, ja hän oli juuri ennen puhelua ajatellut, että hän odotti kovasti lihasten kuntoutumista.
Pyysin Mikkoa keskittymään ko. kohdemuiston pahimpaan hetkeen, joka hänelle oli itsessään tapahtuman hetkellä koettu pettymys siitä, ettei hän voisi jatkaa pelaamista. Ohjasin häntä nimeämään kyseiseen tapahtumaan ja siihen edustavaan mielikuvaan liittyvän kielteisen ajatuksen itsestään. Mikko sanoi ”olen rampa ja kaikki toivo futiksen jatkamisesta on menetetty”. Vaihtoehtoiseksi kohdemuistoon liitettäväksi myönteiseksi kognitioksi Mikko valitsi ”selvisin siitä”, ja sen todenmukaisuus tuntui ennen poisherkistämisen aloittamista asteikolla yhdestä seitsemään neljältä (1 = tuntuu täysin väärältä ja 7= tuntuu täysin oikealta). Kohdemuisto herätti Mikossa vastaanotolla surun ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, sekä mielen että kehon tasolla ja hän koki kohdemuistoon liittyvän mielikuvan häiritsevyyden tunteen voimakkuuden olevan asteikolla 0-10 neljä. Hänen jalkansa reagoivat voimakkaasti nykimällä prosessoinnin alussa.
Molemminpuolinen näköärsykkeellä annettu stimulaatio aloitettiin Mikon keskittyessä kohdemuistoon ja liittäessä siihen kielteisen ajatuksen itsestään. Alla on kuvattu Mikon (M) mielen prosessointi vaiheittain bilateraalisen stimulaation (BLS) edetessä ja kestäessä kerrallaan noin 20-30 sekuntia. Tekstin pituuden supistamiseksi jokaista bilateraalisen stimulaation vaihetta ei merkitä, vaan ne toistuvat Mikon antaman palautteen jälkeen aina suhteellisen saman kestoisina:
M1: ”tilanne ennen puhelua. Tytär potkas pallon, yritin ottaa kiinni, ei mitään pitoa. Ajattelin että toivun ja jalka paranee ja tää loppuu”
BLS
M2: ”puhelu…se kertoi että hermo on mennyt varmasti, kiukku nousi ja sanoin että et kertonut aiemmin, miks tää tule nyt tietoon”
M3: ”puhelun jälkeen mietin, että ketä pitää syyttää. Onko se tämä kirurgi vai se leikkaus, joka meni pieleen”
M4 (itkua): ”Tytär kysyy oonko kunnossa…Lähdetään kävelee kotiin. Sanon etten tiedä tulenko kuntoutumaan ja sanon tyttärelle että saisinko halin”
M5: ”Kävellään kotia päin. Pahoittelen tyttärelle, ettei irtoa juttua. Ollaan puhumatta mitään.”
M6: ”Tullaan kotiin ja soitan vaimolle. Vaimo sanoo, ettei usko ja että on fiilis, että mä toivun. Mutta mulla ei ole.”
M7: ”Irtosin siitä muistosta… muut kertoo että lihakset toipuu mutta vaikka mä saisin 50% takas niin se ei tarkoita että pystyn tekemään mitään.”
M 8: ”Palasin sinne hetkeen ennen soittoa, siellä oli kivaa, nätti päivä tyttären kanssa… se puhelu sitten vähän pilasi”
M 9: ”Skippasin sen puhelun, sen puhelun jälkeisessä tilassa… se suru… tietynlainen tila… toivon hälveneminen.”
M 10: ”Olin siinä puhelussa. Se lääkärin ääni ei ollut pahoitteleva vaan asiallinen. Se kontrasti sille, mitä itse tunsi, oli aika iso.”
M 11: ”En varsinaisesti ole siinä. Muistan sen kirurgin ulkonäön ja miten se puhui.”
M 12: ”Siinä… sitä vaan pohdin että kun mulle kerrottiin että mitkä hermot on poikki niin kaiken piti pystyä palautumaan. Ja sit yhtäkkiä onkin poikki.”
M 13: ”Kiitin puhelusta ja tiedoista ja sanoin että on parempi tietää kuin olla epätietonen. Yritin hymyillä ja muistin sen halin mikä tuli tyttäreltä.”
M 14: ”Se… siinä matkalla mietin että oli ollut kivaa mutta äkkinäiset liikkeet ei onnistunu. Mietin että pystyn kyllä tekemään mut kaikki äkkinäiset liikkeet on poissa pelistä.”
M 15: ”Surettaa se, että vaikka pystyn valmentamaan niin en pysty näyttämään kaikkia liikkeitä.”
M 16: ”Mietin kaikennäkösiä niitä asioita mitä en pysty tekemään”
M 17: ”Tykkäsin tyttären kans pelata yks vs. yks kikkailupeliä, sitä tulen eniten kaipaamaan. Siitä on hauskat muistot.”
M 18: ”Mä siirryn näihin omiin ikämiessarjapeleihin ja että siellä on niitä, jotka ei pysty liikkumaan.”
M 19: ”Se että… teen… peleihin on turha mennä… se että sinne menee seisomaan… ainoa mitä pystyn tekemään on antaa syöttöjä… tuskin tulen jatkamaan.”
M 20: ”Mun piti tänään mennä painimaan ja tarkoitus oli selvitä siellä… en ole käynyt harjoituksissa. Nyt on vielä lisää fyysisiä haasteita.”
Pyydän palaamaan kohdemuistoon ja kysyn mitä hän huomaa nyt
M 21: ”Mulla on sellainen olo, että olen käsitellyt sen, se ei herätä suuria tunteita.”
M 22: ”Siellä on sellainen epäusko ja suru kun se kertoi että nämä ei tule palaamaan.”
M 23: ”Muistelin sitä, että miten oli sellainen kiitollisuuden tunne, että se kirurgi soitti, kello oli kuitenkin 19. Ajattelin että onpas mukava, että käyttää omaa aikaa.”
M 24: ”Mietin että oliskohan siinä voinut käydä huonomminkin… mutta se oli huonoin mahdollinen uutinen.”
M 25: ”Se… ulkopuolisena kattelen… tollanen puhelu ja saa huonoja uutisia… siinä pitää pitää itsensä kasassa”
M 26: ”Se että olen opiskellut hermosysteemeistä. Oli pelko, että mikä se hermo oli. Kun se puhui, se voiton tunne jäi puuttumaan. Hassu yksityiskohta siinä.”
Pyydän palaamaan kohdemuistoon ja kysyn sen häiritsevyyttä asteikolla 0-10
M 27: ”Se on surullinen juttu….joku yksi”
Kohdemuiston neutralisoinnin jälkeen Mikon kanssa tarkistettiin positiivisen kognition (”selvisin siitä”) soveltuvuus kohdemuistoon, ja hän arvioi sen soveltuvan ja tuntuvan todelta asteikolla yhdestä seitsemään kuutosen verran. Positiivista kognitiota vahvistettiin, jonka yhteydessä Mikko antoi palautteena:
M 28: ”Minkä sille mahtaa”
M 29: ”Lihakset on vahvistunut ja pystyn tekee koko ajan enemmän ja enemmän asioita.”
M 30: ”Selkeästi on mahdollisuus että on uusia keinoja tehdä asioita.”
M 31: ”Mietin painissa että kun pääsee täyspainoisesti harjoittelemaan niin se on suurempi voitto itselle että pystyy rampana painimaan… ja suurempi nöyryytys kaverille.”
Kohdemuiston prosessointi neutraaliksi ja myönteisen kognition liittäminen siihen kesti kokonaisuudessaan 60 minuuttia. Mikko kuvasi oloaan sen jälkeen rauhalliseksi ja kertoi hänellä olevan hyvä olo ja kevyempi mieli. Lopuksi hän totesi: ”Vaikka ei pysty tekemään niin aina on mahdollisuus”
