Traumasidoksella (engl. traumabonding) tarkoitetaan voimakasta emotionaalista kiintymystä ihmiseen, joka samanaikaisesti aiheuttaa pelkoa, kärsimystä ja turvattomuutta. Suhteen toinen osapuoli voi loukata, alistaa tai kontrolloida, mutta välillä hän on hyvin rakastava, katuva tai hellä. Tällaisista suhteista on vaikea irrottautua siksi, että hyvä oli niin voimakasta, yllättävää ja kauan odotettua, että mieli jää kiinni juuri siihen.
Idealisoidussa rakkaudessa suhteen alussa kaikki voi tuntua poikkeukselliselta. Toinen huomaa, ihailee, lähettää viestejä, haluaa tavata, puhuu tulevaisuudesta ja saa ihmisen tuntemaan, että juuri tämä yhteys on ainutlaatuinen. Kun suhde myöhemmin muuttuu satuttavaksi, kylmäksi, ristiriitaiseksi tai epävakaaksi, ihminen kaipaa sitä tunnetta, jonka suhde alussa herätti: kokemusta siitä, että hän oli vihdoin jonkun silmissä erityinen.
EMDR-terapia voi auttaa silloin, kun idealisoitu rakkaus jää mieleen ja kehoon muistoverkostoksi, joka estää näkemästä suhdetta kokonaisena ja vaikeuttaa irrottautumista.
Miksi idealisoidusta rakkaudesta on niin vaikea päästää irti?
Ulkopuolinen voi kysyä: miksi et vain lähde, jos suhde satuttaa?
Kysymys on ymmärrettävä, mutta usein liian yksinkertainen. Ihminen ei ole kiinni pelkästään nykyisessä suhteessa, vaan myös siinä alkuvaiheen muistossa, jossa kaikki tuntui mahdolliselta. Hän voi muistaa katseen, viestin, ensimmäisen yön, lupauksen, sanat tai hetken, jolloin toinen sai hänet tuntemaan olonsa elävämmäksi kuin pitkään aikaan.
Jos myöhemmin tulee välinpitämättömyyttä, pettämistä, halveksuntaa, katoamista, mustasukkaisuutta tai henkistä väkivaltaa, mieli voi silti palata alkuun:
“Hän oli alussa niin erilainen.”
“Kukaan ei ole koskaan saanut minua tuntemaan niin.”
“Ehkä se oikea ihminen on vielä siellä jossain.”
“Jos osaisin olla toisenlainen, saisimme sen takaisin.”
Tällöin ihminen ei sure vain suhdetta. Hän suree menetettyä mahdollisuutta. Hän suree sitä tulevaisuutta, jonka suhde lupasi mutta ei lopulta kantanut.
Asiakastapaus: suhde, joka alkoi kuin vastaus
Eräs asiakas kuvasi suhteen alkua kuin paluuta elämään. Hän oli pitkään kokenut olevansa näkymätön. Edellinen suhde oli ollut etäinen, työ kuormittavaa ja arki suorittamista. Sitten hän tapasi ihmisen, joka tuntui näkevän hänet välittömästi.
Mies oli intensiivinen, lämmin ja varma. Hän kysyi, kuunteli, kehui ja puhui yhteisestä tulevaisuudesta. Asiakas kuvasi ensimmäisiä viikkoja sanalla “huuma”. Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut itseään niin halutuksi.
Suhde eteni nopeasti. Pian mies alkoi kuitenkin vetäytyä. Viestit harvenivat, lupaukset muuttuivat epäselviksi ja lämpö vaihtui ajoittain kylmyyteen. Kun asiakas kysyi, mitä tapahtui, mies syytti häntä vaativuudesta. Jos asiakas loukkaantui, mies katosi. Jos asiakas päätti lopettaa, mies palasi takaisin lämpimänä ja katuvana.
Sama sykli toistui. Lämpö, katoaminen, syyllistäminen, paluu. Jokaisen paluun jälkeen asiakas koki hetken ajan saavansa takaisin sen ihmisen, johon oli rakastunut. Juuri tämä teki irrottautumisesta vaikeaa.
Kun hän tuli terapiaan, hän sanoi:
“Minä tiedän, että tämä satuttaa minua. Mutta kehoni odottaa edelleen sitä hetkeä, kun hän palaa ja kaikki on taas niin kuin alussa.”
Tämä lause tiivistää idealisoidun rakkauden ytimen. Järki näkee nykyhetken, mutta keho odottaa alkuvaiheen lupausta.
Idealisoitu rakkaus voi kiinnittyä vanhaan haavaan
Idealisoidussa rakkaudessa toinen ihminen osuu usein johonkin kohtaan, joka on ollut pitkään vailla vastausta. Usein kyse on siitä, että suhde koskettaa hyvin syvää tarvetta tulla nähdyksi, valituksi, suojatuksi tai rakastetuksi.
Jos ihmisellä on taustallaan hylkäämistä, emotionaalista puutetta, arvottomuuden kokemuksia tai suhteita, joissa hänen täytyi ansaita rakkautta, intensiivinen huomio voi tuntua korjaavalta kokemukselta. Se ei tunnu vain ihastumiselta. Se tuntuu vastaukselta vanhaan kysymykseen:
“Olenko minä rakastettava?”
“Olenko minä erityinen kenellekään?”
“Valitseeko joku vihdoin minut?”
Kun toinen myöhemmin muuttuu kylmäksi tai satuttavaksi, vanha haava aktivoituu uudelleen. Silloin irrottautuminen ei ole vain nykyisestä suhteesta lähtemistä. Se tuntuu siltä kuin menettäisi viimeisen todisteen omasta arvostaan.
Traumaattinen kiintymys ja hyvän hetken voima
Satuttavissa suhteissa vaikeinta ei aina ole pelkkä huono kohtelu. Vaikeinta on hyvän ja huonon vaihtelu.
Jos toinen olisi koko ajan kylmä, halveksiva tai poissa, irrottautuminen voisi olla selkeämpää. Mutta jos satuttavan käytöksen välissä on lämpöä, läheisyyttä, katumusta tai lupauksia, mieli alkaa odottaa seuraavaa hyvää hetkeä. Hyvä hetki saa suhteessa suhteettoman suuren merkityksen, koska se tulee epävarmuuden jälkeen.
Tämä tekee sidoksesta vahvan. Ihminen ei ehkä enää arvioi suhdetta kokonaisuutena, vaan jää kiinni sen parhaisiin hetkiin. Hän muistaa katseen, kosketuksen tai lauseen ja ajattelee: “Tämä on se todellinen hän.”
EMDR-terapian näkökulmasta tällaiset hetket voivat olla muistoverkoston osia. Kyse ei ole vain siitä, että ihminen ajattelee toisesta liian myönteisesti. Kyse on siitä, että tietyt muistot aktivoivat kehossa toivon, kaipuun ja kiinnittymisen niin voimakkaasti, että nykyhetken todellisuus jää niiden alle.
Mitä EMDRä käsitellään?
Idealisoidusta rakkaudesta irtautumisessa EMDR-terapian kohteena ei yleensä ole rakkauden “poistaminen”. Tavoitteena ei ole tehdä ihmisestä kylmää tai katkeruutta kantavaa. Tavoitteena on auttaa muistia järjestymään niin, että suhde voidaan nähdä kokonaisena.
Työskentelyssä voidaan käsitellä esimerkiksi:
ensimmäistä voimakasta rakastumisen hetkeä
hetkeä, jolloin toinen sai asiakkaan tuntemaan itsensä erityiseksi
ensimmäistä hylkäämistä tai katoamista
viestiä, johon ei tullut vastausta
tilannetta, jossa asiakas syytti itseään toisen kylmyydestä
hetkeä, jolloin asiakas palasi suhteeseen vastoin omaa päätöstään
viimeistä eroa tai hetkeä, jossa toivo romahti
kehon reaktiota, joka aktivoituu, kun toinen ottaa uudelleen yhteyttä
Usein tärkeää on käsitellä sekä suhteen satuttavia hetkiä että niitä hyviä hetkiä, joihin mieli on jäänyt kiinni. Jos työstetään vain huonoa kohtelua, idealisoitu kuva voi jäädä edelleen elämään erillisenä: “Mutta alussa hän oli täydellinen.”
Kun myös idealisoitu alku saa tulla käsittelyyn, mieli voi alkaa yhdistää sen muuhun tietoon: alku oli todellinen kokemus, mutta se ei ollut koko totuus suhteesta.
Kielteiset uskomukset itsestä
Idealisoidusta suhteesta irrottautumiseen liittyy usein voimakkaita uskomuksia itsestä. Ne voivat olla esimerkiksi:
“En riitä.”
“Minut hylätään.”
“There is something wrong with me.”
“En löydä enää koskaan ketään.”
“Jos hän ei valitse minua, en ole arvokas.”
“Minun täytyy muuttua, jotta minut rakastetaan.”
Nämä uskomukset eivät välttämättä ole syntyneet tässä suhteessa, mutta suhde voi vahvistaa niitä. Siksi ihminen voi jäädä yrittämään uudelleen ja uudelleen: jos saan toisen palaamaan, todistan samalla, että olen rakastettava.
EMDR-työskentelyssä voidaan tutkia, mihin muistoihin nämä uskomukset kiinnittyvät. Joskus ne liittyvät suhteen tiettyihin hetkiin. Joskus ne johtavat aiempiin kokemuksiin: lapsuuteen, nuoruuteen, aiempiin hylkäämisiin tai tilanteisiin, joissa ihminen oppi epäilemään omaa arvoaan.
Myönteisempi ja realistisempi uskomus voi olla esimerkiksi:
“Olen arvokas, vaikka hän ei valitse minua.”
“Voin kaivata ja silti suojella itseäni.”
“Rakkaus ei saa satuttaa näin.”
“Minun ei tarvitse ansaita läheisyyttä kärsimällä.”
“Voin päästää irti siitä, mikä ei kanna minua.”
Kun kaipuu on kehossa
Idealisoidusta rakkaudesta irrottautuminen ei ole pelkkä päätös. Usein ihminen on päättänyt lähteä monta kertaa. Silti keho reagoi, kun viesti tulee, nimi näkyy puhelimessa tai jokin paikka muistuttaa suhteesta.
Sydän hakkaa. Vatsa putoaa. Kädet tärisevät. Mieli alkaa rakentaa selityksiä. Ehkä tällä kertaa kaikki muuttuu. Ehkä hän ymmärsi. Ehkä nyt saamme takaisin sen, mitä alussa oli.
Tällöin järki ja hermosto eivät kulje samaa tahtia. Järki voi tietää, että yhteydenotto käynnistää vanhan kierteen, mutta keho kokee sen mahdollisuutena saada takaisin jotakin elintärkeää.
EMDR-terapiassa myös näitä nykyhetken laukaisijoita voidaan käsitellä. Kohteena voi olla esimerkiksi puhelimen näyttö, tietty viesti, toisen ääni, kuva sosiaalisessa mediassa tai hetki, jolloin asiakas on juuri vastaamassa, vaikka on päättänyt olla vastaamatta.
Kun kehon reaktio alkaa rauhoittua, ihmiselle voi tulla pieni mutta ratkaiseva tila valita toisin.
Asiakastapauksen muutos
Asiakastapauksessa työskentely ei alkanut eron viimeisestä riidasta, vaan suhteen alun voimakkaimmasta muistosta. Asiakas toi mieleensä hetken, jolloin mies oli katsonut häntä ja sanonut jotain, mikä oli saanut hänet tuntemaan itsensä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan erityiseksi.
Muistoon liittyvä tunne oli aluksi lämmin, melkein pakahduttava. Mutta sen alla oli suru. Kun muistoa käsiteltiin, asiakkaalle alkoi tulla mieleen myös se, mitä tapahtui myöhemmin: odottaminen, epävarmuus, oman arvon kadottaminen, jatkuva yritys saada alku takaisin.
Vähitellen alku ei kadonnut, mutta se muuttui. Se ei enää tuntunut todisteelta suuresta rakkaudesta, vaan hetkeltä, joka oli osunut hänen vanhaan kaipuuseensa. Asiakas sanoi myöhemmin:
“Se oli ihana hetki. Mutta se ei riitä suhteeksi.”
Tämä oli tärkeä muutos. Hänen ei tarvinnut vihata miestä päästäkseen irti. Riitti, että hän pystyi näkemään suhteen kokonaisena.
Milloin apua kannattaa hakea?
Apua kannattaa hakea, jos suhde on päättynyt mutta mieli palaa siihen pakonomaisesti, jos ihminen palaa toistuvasti satuttavaan suhteeseen, jos toisen yhteydenotto kaataa toimintakyvyn tai jos oma arvo tuntuu olevan kiinni siitä, valitseeko toinen.
Apua kannattaa hakea myös silloin, jos suhteen jälkeen oma elämä kaventuu: työ ei suju, uni häiriintyy, muut ihmissuhteet etääntyvät tai ihminen kokee, ettei pysty päästämään irti, vaikka tietää suhteen olleen itselle vahingollinen.
Tärkeintä on, ettei ihmisen tarvitse hävetä sitä, että irrottautuminen on vaikeaa. Usein kyse ei ole tahdon puutteesta, vaan siitä, että suhde on koskettanut hyvin syvää kohtaa.
