Lapsen vieraannuttamisilmiön yhteydessä arvioitavana on usein myös se, onko välinsä vanhempaansa katkaisseen lapsen käyttäytymisen taustalla jokin muu kokemus kuin toisen vanhemman lapseen kohdistuva manipulointi ja vieraannuttamispyrkimys. Näin on erityisesti silloin, kun kyse on teini-ikäisestä tai tätä vanhemmasta lapsesta. Silloin kun aikuinen lapsi itsenäisesti katkaisee välinsä vanhempaansa, on tyypillisesti kyse lapsen suojautumisesta, eikä niinkään vanhemman hylkäämisestä. Taustalla on usein vuosien ajan kestänyt tuskaa aiheuttanut kieroutunut ja vaikea suhde vanhempaan.
Olen viime vuosina tehnyt useita EMDR-terapioita henkilöille, jotka ovat jo saavuttaneet aikuisiän ja ovat sen myötä tai jo aiemmin nuoruudessaan katkaisseet kokonaan välinsä toiseen vanhempaansa. Samoin kuin aihetta sivuavissa tutkimuksissa, nämä jälkeläiset mainitsevat perusteeksi suhteiden katkaisemiselle tyypillisesti vanhemman vaikean persoonallisuuden, päihderiippuvuuden, luottamuksen pettämisen, fyysisen ja henkisen väkivallan, välinpitämättömyyden ja sen, miten vanhempi on kohdellut jälkeläisen toista vanhempaa avioeron yhteydessä. Usein vaikeaksi ja toksiseksi koettu vanhempi on jo ennen eroa aiheuttanut käyttäytymisellään lapselle psyykkistä oirehdintaa, mikä on voinut ilmetä pakko-oireina, viiltelynä, paniikkioireina, ahdistuneisuutena ja masennuksena. Tällaisia vanhempia luonnehditaan vastaanotollani tyypillisesti narsistisiksi, patologisen ahneiksi ja itsekkäiksi, päihderiippuvaisiksi, arvaamattomiksi ja itsekkäiksi. Minulle piirtyy kuva vanhemmasta, joka ei osaa tai halua kunnioittaa muiden perheenjäsenten rajoja, hän voi olla passiivisaggressiivinen ja kykenemätön tai haluton ajattelemaan, miten hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin perheenjäseniin. Lapselle ilmapiiri ja tunnelma kotona on ollut jatkuvaa varpaillaan oloa ja vanhempien toistuvan riitelyn todistamista. Vanhempien tarpeet ovat menneet täysin lapsen tarpeiden edelle.
Näille aikuisille lapsille välien katkaiseminen on tapa suojella itseä lisävahingoilta ja huolehtia hyvinvoinnista. Osalle se voi olla myös moraalinen päätös. Näin on erityisesti silloin kun asiaan liittyy oikeusprosesseja ja vakavaa luottamuksen ja lojaliteetin pettämistä. Jos vanhempi on esim. varastanut perheyhtiöstä, ollut uskoton tai riistänyt itsekkäiden syiden takia lapsen toisen vanhemman oikeuksia, tekee lapsi oman moraalisen valintansa ja kääntyy vanhempaansa vastaan. Välien katkaiseminen on tapa osoittaa, ettei hyväksy sitä miten vanhempi perhestruktuurissa toimii. Tällaisissa tilanteissa se, että vanhempi selittää lapsen reaktioita vieraannuttamiseksi, voi osaltaan voimistaa lapsen motiivia pitää välien katkaisu pysyvänä. Lapselle se on osoitus siitä, ettei vanhempi ole kykenevä näkemään itsessään tai toiminnassaan mitään väärää. Parasta mitä vanhempi voi näissä tilanteissa tehdä, on tarkastella omaa toimintaansa ja kysyä itseltään ”olenko ehkä tehnyt jotain, mikä olisi voinut saada lapseni kääntymään minua vastaan?” Tällaiseen itsetarkasteluun ja vastuunkantoon eivät kaikki vanhemmat kykene. Erityisen haasteellista, jos ei jopa mahdotonta se on niille vanhemmille, joiden persoonallisuutta luonnehtii narsismi tai psykopatia.
Useimmat aikuiset lapset kertovat minulle, että välien katkaiseminen oli heille helpotusta tuottava kokemus. Se on tuskallisen ajattelu- ja tunneprosessin päätös, joka tehdään joskus vuosien huonon kohtelun ja vaikuttamisyritysten jälkeen. Viha vanhempaa kohtaan voi olla voimakasta ja ilmetä myös häneen kohdistuvana aggressiivisena käyttäytymisenä ja avoimesti ilmaistusta toiveena siitä, että vanhempi kuolisi. Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on yleensä vahva. Riippuen välien katkaisemiseen johtaneista syistä, on ratkaisu saattanut aiheuttaa aikuisessa lapsessa myös syyllisyyttä. Näin on kokemukseni mukaan harvemmin silloin, kun taustalla on moraalinen valinta. Uskon, että tällaisissa tilanteissa lapsen halu palauttaa yhteyttä on myös vähäisempi. Lapsen mielessä päätös on lopullinen. Yhteen paluuta ei ole.
Tällaisten aikuisten ja nuorten kanssa tehtävä EMDR-terapia käsittää useita hoitokertoja. Näin riippumatta siitä, että heillä voi olla taustallaan pitkä historia keskusteluterapian parissa. Työstettäväksi tulevat aikuisen lapsen kokemukset tällaisen vanhemman kanssa, samoin kuin itse välien katkaisuun johtanut tilanne ja sen herättämät tunteet. Yleensä näitä ovat viha, suru ja syyllisyys. Jos hoitojakso ajoittuu äitien- tai isänpäivään, on sen herättämät tunteet myös työstettävä. Nämä vuosittaiset vanhemmuutta glorifioivat juhlapyhät voivat olla näille aikuisille lapsille vaikeita. Äidissä/isässä ei ole heille mitään juhlittavaa. Erään asiakkaani kanssa pohdin sitä, että mihin näiden juhlapyhien hänen kokemat pakkojuhlimiset olisivat verrattavissa.
”Jos verrataan vanhemmuutta ylioppilaskirjoituksiin, niin olisiko isäsi läpäissyt ne vai reputtanut?” kysyin häneltä.
”Reputtanut” hän vastasi epäröimättä hetkeäkään.
”No juhlitaanko yo-kirjoituksissa reputtaneita lakkiaispäivänä?” jatkoin.
”Ei”, hän hymähti.
Tutkimuksia ja kirjallisuutta, mm:
Bautista-Aranda N, Contreras L, Cano-Lozano MC. (2023). Exposure to Violence during Childhood and Child-to-Parent Violence: The Mediating Role of Moral Disengagement. Healthcare (Basel), 12;11(10):1402.
Calvete E, Orue I, Gamez-Guadix M, Bushman BJ. (2015). Predictors of child-to-parent aggression: A 3-year longitudinal study. Dev Psychol. 2015, 51(5):663-676.
Drozd, L. M., & Olesen, N. W. (2004). Is it abuse, alienation and/or estrangement? A decision tree. Journal of Child Custody, 1(3), 65– 106.
Friedlander, S., & Walters, M. G. (2010). When a child rejects a parent: Tailoring the intervention to fit the problem. Family Court Review, 48(1), 98-111.
Navas-Martínez MJ, Cano-Lozano MC. (2023). Relationship between child-to-parent violence and cumulative childhood adversity: the mediating role of parental attachment, resilience, and emotional intelligence. Front Psychol, 31;14:1135419.
Järvinen, K. (2014). Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjapaja.
