Voitettu tai hävitty hopea on urheilusta tuttu käsitepari, jolla viitataan siihen, epäonnistuiko urheilija tai urheilujoukkue finaalissa (hävitty hopea) vai suoriuduttiinko siinä hyvin (voitettu hopea). Jokainen urheilija peilaa hopeamitalille antamaansa merkitystä suhteessa ennakko-odotuksiinsa finaalissa menestymisestä. Hän todennäköisesti peilaa sitä myös suhteessa siihen, millaiseksi hän kokee julkisen paineen finaalissa menestymiselle. Yksilölajissa painetta ei voi jakaa muiden kanssa.
Teen EMDR-valmennusta useiden urheilijoiden kanssa. Osalla heistä on kokemusta maailman huipulla kilpailemisesta. Hiljattain neutralisoin muistoa, joka liittyi tietyn urheilulajin MM-kisoissa saavutettuun hopeamitaliin ja siihen liittyvään häpeän ja pettymyksen tunteisiin. Tuollaisessa tilanteessa suorituksen jälkeinen urheilijan ajatus keskittyy usein häviön selittämiseen itselle ja muille: ”keskittyminen herpaantui”, en ollut tarpeeksi hyvä”, ”ei voi mitään”, ”epäonnistuin” ovat tyypillisiä hävityn hopean jälkeen annettuja selityksiä. Erityisen kipeä kokemus on sellaiselle urheilijalle tai joukkueelle, jolla on taustallaan aiempina vuosina kultamitalin voittaminen.
Menestyminen urheilussa tai taiteessa maailman tai Suomen huipulla luo valtavat paineet henkilön tulevaisuudelle. Jos esimerkiksi kirjailija saa huippuarvostelun Helsingin Sanomissa, voi se tukahduttaa luovuuden ja kyvyn kirjoittaa paineista vapaana seuraavaa kirjaa. Sama ilmiö on havaittavissa musiikin ja elokuva- ja teatteritaiteen aloilla. ”Olet tuotoksesi ja menetyksesi kanssa lopulta aivan yksin” -totesi minulle hiljattain eräs alallaan menestynyt toimija. Joskus EMDR-valmennuksessa joudutaankin neutralisoimaan tällaista ulkopuolisen silmin poikkeuksellisen myönteistä muistoa, jotta työ voi jatkua. Näissä tilanteissa asiakas ei tyypillisesti sanoita muistijälkeen liittyviä tunteita ”ylpeydeksi” tai ”kiitollisuudeksi” vaan enemminkin ”peloksi” ja ”epätoivoksi”, koska mieli on jo suuntautunut tulevaisuuteen.
Tutkimusten mukaan useimmat urheilijat näkevät menestyksen mahdollisuutena todistaa itsensä tulevissa kilpailuissa, mikä koetaan usein luonnolliseksi seuraukseksi suhteessa niihin resursseihin, mitä on käytetty kilpailuun valmistautumiseen. Menestyminen toimii tällöin motivaatiotekijänä paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi tulevaisuudessa. Jos hävittyyn hopeaan liittyvä muistijälki voidaan neutralisoida EMDR-valmennuksessa, mahdollistaa se todennäköisesti urheilijalle ja joukkueelle nopeamman palautumisen arkeen ja harjoittelun pariin. Sama koskee kultamitalin voittoon liittyvää muistijälkeä silloin kun se on jäädyttänyt urheilijan suorituksen menestymisen jälkeiseen paineeseen. Kummassakin tapauksessa muistijäljen neutralisoiminen palvelee ennen kaikkea sellaista urheilijaa, joka on ns. ego orientoitunut, eli joka kokee voimakasta mielihyvää tunnustuksesta ja tuskaa sen puutteesta. Tilanne on erilainen niillä urheilijoilla, joita motivoi se, että he kilpailevat ns. itseänsä vastaan löytääkseen sen suoritustason, johon he parhaimmillaan kykenevät. Heidän tekemistään ohjaa uteliaisuus ja ilo, eikä hopea- tai kultamitalin saavuttamiseen yleensä liity tällöin samalla tavalla kielteisiä tunteita tai häiritseviä mielikuvia.
Ammattiurheilu voidaan nähdä työnä siinä missä mikä tahansa muukin työ ja myös ammattiurheilijan työn tekemistä voidaan tarkastella työpsykologiasta tutun työhyvinvoinnin käsitteistöön kuuluvan työn imu -käsitteen kautta. Julkaisussa Työn imu Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen viittaa Wilmar Schaufelin ja Arnold Bakkerin määritelmään siitä, että työn imu (engl. work engagement) tarkoittaa aidosti myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä, johon liittyy sen, että henkilö lähtee mielellään töihin, kokee sen mielekkääksi, nauttii siitä, on ylpeä siitä ja sinnikäs siinä vastoinkäymistenkin hetkinä. Hakasen mukaan työn imua kuvaa kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Kaikki nämä hyvinvoinnin ulottuvuudet ovat tuttuja myös ammattiurheilijalle ja heillä urheilu-urassa todettu työuupumus on kielteisesti yhteydessä työimun kolmeen ulottuvuuteen.
Työn imun kokemus on työelämässä tutkitusti myönteisessä yhteydessä muun muassa tuottavuuteen ja onnellisuuteen. Uskoisin, että se on sitä myös ammattiurheilijoilla. Tutkimusta aiheesta ei tiettävästi vielä ole ja työn imun mittaria vasta sovitetaan urheilukontekstiin. EMDR-valmennus ammattiurheilijoilla ja taiteilijoilla voidaan kytkeä työn imun mittaamiseen ja kokemukseen ja sen voidaan odottaa edistävän työhön liittyvien myönteisten tunteiden kuten ilon, innostuksen ja ylpeyden edistämistä ja säilyttämistä osana valmennettavan voimavaroja.
Lisätietoja ja lähteet:
https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/tyon-imu
PS. Viittaukset asiakkaiden kokemuksiin on kirjoitettu asiakkaiden luvalla kuten aina blogiteksteissämme.
