Kaksi vuotta sitten olin elämäntilanteessa, jossa turvallisuuden tunteeni, hyvinvointini ja työkykyni oli vakavasti uhattuna. Elämäni shitshow, minulla oli tapana sanoa. Nukuin viisi tuntia yössä, olin jatkuvasti ylivireä ja minua häiriköitiin tavoilla, joille mielikuvitus ei aseta rajoja. Tarvitsin kipeästi jotakin coping-keinoksi. Jotakin sellaista, joka toimisi terapeuttisesti vieden huomioni mahdollisimman tehokkaasti muualle. Halusin kokea flow-tilaa sulkeakseni mielestäni pois asioita, joita elämässäni tahtomattani tapahtui.
Ajauduin biljardin pariin sattumalta ulkomailla ollessani. Olin pelannut biljardia Corona baarissa 1990-luvun lopussa vuoden päivät ja pohtinut tuolloin lajissa kilpailemista. Se jäi perheen perustamisen ja pojan syntymän jalkoihin. Olin tuolloin myös varma, ettei mentaalipuoleni olisi tarpeeksi vahva kilpailemiseen. Reilu kaksi vuotta sitten vietin ystävieni kanssa iltaa ulkomailla baarissa, jossa oli 7-jalkainen, kallellaan oleva biljardipöytä ja päätin mennä kokeilemaan, miltä pelaaminen tuntui. Tämä ”kokeilu” kesti kolme tuntia. Hurahdin lajiin täysin. Päivälleen kaksi vuotta sitten otin ensimmäisen valmennustuntini ”Siegolta”. Poika, jonka syntymä oli hidastanut lajiin syventymistäni, oli mukanani. Äiti ja poika tarvitsevat tekniikkaopetusta, olin viestittänyt Siegolle.
Siego houkutteli minut mukaan erään biljardisalin viikkokisoihin. ”Meillä on sellaiset kivat pikku kisat täällä joka viikko. Tulet vaan tänne ja rupeat pelaamaan”, hän sanoi. Ajattelin asian niin, ettei minulla keski-ikäisenä naisena ole enää mitään hävittävää. Ja näin löysin itseni ojentamassa 10 euron osallistumismaksun kilpailujohtajalle seuraavana sunnuntaina, samalla kun 31 miestä, kanssakilpailijani, katsoivat minua uteliaasti. Joitakin minuutteja myöhemmin ymmärsin, että näiden miesten joukossa oli pelaajia, jotka olivat Euroopan parhaimpia. Katsoin kysyvästi Siegoon, joka virnisti minulle iloisesti ja näytti peukkua, ”hyvin menee!”.
Jatkoin sitkeästi treenaamista ja kisoissa käymistä, vaikka sain myös kuulla humalaista vittuilua tyyliin ”Aikaisemmin olit täyspaska, nyt olet vaan paska”. Salin miehet peluuttivat ja opettivat minua ja jokaisessa viikkokisassa pyrin osoittamaan, että kehitystä tapahtuu. Tein lukemattomia tunteja mentaalivalmennusta itseni kanssa. Ja hiljalleen rupesin myös tekemään psyykkistä valmennusta huippupelaajien kanssa. Ilmaiseksi, rakkaudesta ja kiitollisuudesta lajia kohtaan.
Olin alusta alkaen ottanut tavoitteekseni kilpailemisen naisten sarjassa. Sen piti alkaa syksyllä 2022, mutta sitten elämääni tuli Liberian sotarikosoikeudenkäyntiin liittyvä työtehtävä, joka vei kaiken vapaa-aikani neljäksi kuukaudeksi. Lykkäsin suosiolla harjoittelun kevääseen ja tein biljardin parissa vain huippupelaajien kanssa psyykkisiä valmennuksia. Ensimmäisiin kisoihini, B-mestaruussarjan 9-pallo kilpailuun menin keväällä 2023 vailla minkäänlaisia odotuksia ja pelasin itseni pronssille. En tänä päivänäkään varmuudella tiedä, miten sain sen aikaiseksi. Peli vain kulki. Se on yksi lajin viehätyksiä.
Kahteen vuoteen intensiivistä elämää Suomen biljardi skenessä mahtuu kymmeniä uusia ystäviä, suorituksen tehostamispyrkimystä ammattipelaajien kanssa psyykkisen valmennuksen merkeissä, ikimuistoisia matkoja porukalla mm. Jämsään ja Euro Tourille, kyläilyjä ja yhdessäoloa Palmassa, DST-kisoja, Sbil kilpailuja, lukemattomia viikkokisoja, kolmen kerhon jäsenyys kahdessa eri maassa, erilaisia hauskoja tapahtumia ja niiden järjestämistä, ja loputtomia pakkojen tekoja. Voin vilpittömästi sanoa, että biljardiharrastus ja kaikki mikä siihen on liittynyt, piti minut järjissäni nämä kaksi vuotta. Terapeuttisena huomion poissuuntaamisen keinona se toimi täydellisesti. Se toi elämääni myös hyvin paljon iloa.
Osallistuin hiljattain keskusteluun siitä, miten naiset ja miehet eroavat valmiuksiltaan biljardin pelaajina. Valmiuksiin kuuluu mm. kyky sietää painetta sekä ympäristö- ja tilannetekijöiden hallinta. Kerroin siinä yhteydessä, että kokemukseni biljardista tältä osin on 85 prosenttisesti myönteinen. Uskon, että lähes jokainen paljon pelaava nainen on saanut osakseen tytöttelyä, kuullut seksuaalisia kommentteja, altistunut vähättelylle ja kohdannut miespelaajan, joka ei osaa hävitä naiselle. Biljardiin liittyy äijäkulttuuri ja joskus alkoholikin, mutta lajin parista löytää myös paljon muuta. En tiedä mitään muuta urheilulajia, jossa aloittelijalla on mahdollisuus kilpailla maan, ja joissakin tapauksissa maailman parhaita pelaajia vastaan kymmenen euron hinnalla viikoittain. Biljardissa tällainen on mahdollista. Lajin aktiiviharrastajien kesken vallitseva yhteishenki on ainutlaatuista. Kaikki tuntevat toisensa ja hyväksyvät toisensa sellaisina kuin ovat. ”Me olemme perhe” -on salilla ilmoille heitetty ajatus, ja siinä on jotakin perää. Titteli, ammatti, koulutus, ekonominen asema ja perhetausta ovat merkityksettömiä, eikä niistä juuri puhuta. Ainoa, millä on jollakin tasolla merkitystä, on se, kuinka hyvin pelaat biljardia. Ja silläkään ei oikeastaan ole niin merkitystä, koska jos et osaa, niin me opetamme ja neuvomme.
PS. Näin rakkaudesta lajiin -vuosipäivän myötä erityiskiitos: Siego, Jaakko, Robin, Jari, Juuso, Pekkis, Heka, Mika, Tero, Jalmari, Joonas, Mikael, Emilia, Maija, Erica, Katariina, Harri, Jani, Toffa, Jeppe, Antti, Petri, Jarno, Joni, Jesse, Cappe, Skobe, Nikke, EBK, Laura, Antti, Tuuli, Jesse, Johanna, Jonna, Jonathan, Joonas, Juuso, Joonas, Karo, Patrick, Joonas, Jere, Ville, Jussi, Sari, Tuulina, Janne, Jussi, Eero, Konsta, Rolle, Miku, Otso, Kristian, Riku, Henri, Markus, Aleksi, Kimmo, Hannu, David, Sepe, Heikki, Markus, Atte, Rene, Marga, Tom, Matias, Stephano, Guilllermo, Bertus, Toni, Manuel, Marc, Xisco, Mercedes, Matt & Penelope. Kiitos Jack!
