Työpaikkaväkivallalla viitataan tapahtumaan, jossa henkilöä pahoinpidellään, loukataan verbaalisesti tai uhataan hänen työhönsä liittyvässä tilanteessa. Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan työpaikallaan tai työtehtävissään uhkailua tai fyysistä väkivaltaa kokee vuosittain noin kuusi prosenttia suomalaisista. Hoito- ja sosiaalialan ammateissa, sekä vartiointi ja ravintola-alan ammateissa työpaikkaväkivalta on tavallista yleisempää. Työväkivaltatilanteet lisäävät työntekijän riskiä sairastua mielenterveysongelmiin ja työuupumukseen ja sen on todettu lisäävän merkittävästi myös tyytymättömyyttä työssä. Työpaikkaväkivaltaan ei tule suhtautua vähättelevästi johonkin tiettyyn työn kuvaan kuuluvana.
Tämän blogitekstin tapausesimerkki on noin 30-vuotias nainen (jota kutsun tässä Neaksi), joka toimii erityislasten koulunkäyntiavustajana. Nealla on alan koulutus ja hän on sen yhteydessä saanut koulutusta työpaikkaväkivaltatilanteiden varalle. Nea halusi työstää vastaanotolla muiston, jossa hän oli joutunut työssään rauhoittamaan lasta, joka oli yrittänyt vahingoittaa itseään. Nea oli tilanteessa pyrkinyt estämään lasta laittamalla kätensä hänen eteen, jolloin lapsi oli ottanut Nean kädestä kiinni ja purrut sitä kovaa. Tilanne oli rauennut muiden henkilöiden väliintuloon. Tapahtuma oli aiheuttanut Nealle psyykkisiä oireita ja lisääntynyttä varovaisuutta töissä. Hänen työmotivaationsa oli merkittävästi laskenut ja hän harkitsi alan vaihtoa.
Pyysin Neaa keskittymään ko. kohdemuiston pahimpaan hetkeen, joka hänelle oli se, kun hän tajusi, että lapsi puree häntä. Ohjasin häntä nimeämään kyseiseen tapahtumaan ja siihen edustavaan mielikuvaan liittyvän kielteisen ajatuksen itsestään. Nea sanoi ”olen vaarassa ja turvaton”. Vaihtoehtoiseksi kohdemuistoon liitettäväksi myönteiseksi kognitioksi Nea sanoi ”selvisin siitä ja olen turvassa”, ja sen todenmukaisuus tuntui ennen poisherkistämisen aloittamista asteikolla yhdestä seitsemään viideltä (1 = tuntuu täysin väärältä ja 7= tuntuu täysin oikealta). Kohdemuisto herätti Neassa vastaanotolla pelon, turhautumisen ja vihan tunteita sekä mielen että kehon tasolla ja hän koki kohdemuistoon liittyvän mielikuvan häiritsevyyden tunteen voimakkuuden olevan asteikolla 0-10 kahdeksan. Hänen kehonsa jännittyi kokonaisuudessaan asian muistelemisen yhteydessä.
Molemminpuolinen näköärsykkeellä annettu stimulaatio aloitettiin Nean keskittyessä kohdemuistoon ja liittäessä siihen kielteisen ajatuksen itsestään. Alla on kuvattu Nean mielen prosessointi vaiheittain bilateraalisen stimulaation (BLS) edetessä ja kestäessä kerrallaan noin 20-30 sekuntia. Tekstin pituuden supistamiseksi jokaista bilateraalisen stimulaation vaihetta ei merkitä, vaan ne toistuvat Nean antaman palautteen jälkeen aina suhteellisen saman kestoisina:
N1: ”Se useamman kerran hakkaa päätä seinään ja teen päätöksen käden väliin laittamisesta.”
BLS
N2: ”Se on purrut minua käteen. En aluksi tunne mitään mut sit tulee kirvelevä kipu.
N3: ”Olen tosi turhautunut ja vihainen.
N4: ”Olen tosi huolissani siitä, että kuinka pahasti on käynyt.”
N5: ”Muistan et täytän tapaturma ilmoitusta ja otan kuvan kädestä, että jos sitä tarvii.”
N5: ”Istun lääkärin vastaanotolla ja en edes mieti, että tarvitsen sairaslomaa vaan että miten pääsen töihin, etten jätä ketään pulaan.”
N6: ”Olen takasin työpaikalla ja istun sitä oppilasta vastapäätä, ja hän on kun ei mitään olisikaan.”
N7: ”Mulla on tosi turta ja väsynyt olo.”
N8: Edelleen se sama tunne. Ajatukset pyörii vaan samassa tapahtumassa edes takaisin.
N9: ”Mua sattuu ranteeseen.”
N10: ”Huomaan etten ole kuitenkaan sille lapselle vihainen, vaikka muuten on vihan ja pettymyksen tunteet pinnassa.”
N11: ”Mietin että miten se tilanne tapahtui niin nopeasti. Mua varoitettiin et älä laita kättä eteen. Ja ehdin silti laittaa.”
N12: ”Mulla on tosi epäonnistunut olo.”
N13: ”Ehkä myös turhauttaa sen lapsen puolesta.”
N14: ”Huomaan kuinka se oppilas puree mua.”
N15: ”Mua sattuu ranteeseen ja mietin mitä olisi pitänyt tehdä toisin, kun ei olisi pitänyt olla siinä tilanteessa.
N16: ”Jotenkin tuntuu, ettei ole edes pätevyyttä noihin tilanteisiin.”
N17: ”Tosi epävarma olo.”
Pyydän Neaa palaamaan kohdemuistoon ja kysyn sen häiritsevyyttä asteikolla 0-10
N18: ”Seitsemän. Kuntultiin iholle ja se oikeasti sattui.”
N19: ”Se lapsi on myös turhautunut.”
N20: ”Se mun turhautuminen saattaa johtua siitä, että aistin sen lapsen turhautumisen.”
N21: ”Jotenkin vaan huomaan sen, että se lapsi on tosi levoton.”
N22: ”Olen tietenkin tosi jännittynyt.”
N23: ”Ei mitään uutta, samaa vanhaa.”
Pyydän Neaa palaamaan kohdemuistoon ja kysyn sen häiritsevyyttä asteikolla 0-10
N24: ”Yksi”
N25: ”Olen toiminut väärin, kun olen ajatellut sen parasta.
Teen kognitiivisen väliintulon ja kysyn Niinalta ”Onko se väärin?”
N26: ”Ei.”
N27: ”Häiritsee se, etten ajatellut omaa turvallisuutta vaan vain toista.
N28: ”Olen tehnyt siinä nopean ratkaisun ja yrittänyt purkaa sen tilanteen.”
N29: ”On ollut tosi haastava tilanne.”
Pyydän Neaa palaamaan kohdemuistoon ja kysyn sen häiritsevyyttä asteikolla 0-10
N25: ”nolla, ei se enää häiritse.”
Kohdemuiston neutralisoinnin jälkeen Nean kanssa tarkistettiin positiivisen kognition (”selvisin siitä ja olen turvassa”) soveltuvuus kohdemuistoon, ja hän arvioi sen soveltuvan ja halusi lisätä siihen vielä ajatuksen ”olen osaava”. Hän arvioi positiivisen kognition tuntuvan todelta asteikolla yhdestä seitsemään seitsemän verran. Positiivista kognitiota vahvistettiin kahdella sarjalla, jonka yhteydessä Nea antoi palautteena:
N26: ”Olen ollut turvassa. Siinä on ollut kollega ja muutkin lähietäisyydellä.”
N27: ”Olen osannut toimia tilanteessa. Olen tehnyt nopean ratkaisun.”
Lopetettaessa Nean hartiat ja jalat ovat olleet vielä jonkin verran jännittyneet ja siksi hoito lopetettiin turvapaikkaharjoitukseen, jolla jännitys saatiin laukaistua.
