Miten voisin jatkossa välttää ajautumasta parisuhteeseen narsistisen miehen kanssa, asiakkaani, jota tässä kutsun ”Juliaksi”, kysyi minulta. Hän oli joku aika sitten lähtenyt toksisesta parisuhteesta, jossa hän koki miehen itsekkääksi, dominoivaksi ja henkistä väkivaltaa harjoittavaksi. Kuvaan Julian tarinassa tyypillisen case tapauksen monien vastaavien asiakkaideni kanssa kokemani pohjalta.
Parisuhde narsistin kanssa alkaa lähes aina ns. rakkauspommittamisella. Myös Julia sai lahjoja ja muita huomionosoituksia, ihailevia kommentteja ja vakuutteluja ainutkertaisesta rakkaussuhteesta, mille mikään muu ei vedä vertoja. Mies suolsi Julialle taukoamatonta ”sinä, sinä” -huomiota aina siihen asti, kunnes se ei ollut enää tarpeen Julian sitouttamiseksi parisuhteeseen. Suhde eteni nopeasti, yhteen muutettiin jo muutaman kuukauden kuluttua. Tämän jälkeen miehen ”sinä sinä” –puhe muuttui ”minä minä” -puheeksi.
Julialla, kuten hyvin monella muulla narsistin kanssa parisuhteessa olleella naisella, oli taustallaan haasteellinen kiintymyssuhde isään. Isä oli paljon poissa kotoa, matkusteli työnsä puolesta, nautti liikaa alkoholia ja oli kotona ollessaan emotionaalisesti poissaoleva. Isä ei kohdistanut Juliaan lapsena ”sinä sinä” -puhetta tai riittävää huomioita ja näin ollen Julialle kehittyi suhteessa isään kielteinen ajatus itsestään, ”en ole tärkeä”. Hän tiesi järjen tasolla olleensa tärkeä isälle, mutta ”sinä sinä” -puheen puuttuminen aiheutti sen, ettei ajatus tuntunut todelta. Vielä kuolinvuoteellaankin muutama vuosi sitten isä oli puhunut vain itsestään.
Työstin Julian kanssa EMDR-terapiamenetelmällä hänen varhaislapsuuteensa liittyviä muistoja isän poissaolevuudesta. Kohdemuisto ei ole se mitä tapahtui vaan se, mitä jäi tapahtumatta. Esimerkiksi isä ei hakenut ensimmäisen koulupäivän jälkeen häntä koulusta. Keskeisin muistoon liittyvä tunne oli suru.
Parisuhteen alussa Julian ”en ole tärkeä isälle” kokemus sai korvaavaa kokemusta narsistiselta kumppanilta. Kun hänet oli sitoutettu parisuhteeseen, kumppanin ”minä minä” -puhe muistutti isän puhetapaa. Julian en ole tärkeä -kokemus palautui ja sisäinen lapsi aktivoitui. Koska hän oli kokenut miehen kanssa kuitenkin suhteen alussa ”olen tärkeä” kokemuksen, palasi hän suhteeseen rajujen riitojen jälkeen aina uusin toivein. Pettymys ja toivo seurasivat toisiaan vuosien ajan, ja Julia koki olevansa parisuhteessaan yksin. Niin kuin hän oli ollut isänsäkin kanssa.
Julian kokema häiritsevyys suhteessa isä muistoihin oli 8/10 kun EMDR hoito aloitettiin. Hoidon aikana aktivoituivat suru, ahdistus ja pelko. Tunnin vastaanoton aikana muistojen häiritsevyys laski täysin neutraalille tasolle ja myönteinen ajatus itsestä, ”olen tärkeä”, tuntui sen jälkeen täysin todelta suhteessa näihin muistoihin.
Se tunnevaje, minkä isän passiivisuus oli aiheuttanut, oli korjattu. Julia ei tarvitse enää kumppania täydentämään isän aiheuttamaa aukkoa. Se suojaa häntä narsistien henkilön hyväksikäytöltä. ”Voi kunpa lapsuusvuosien aikaan olisi ollut kännykät ja emojit” totesimme yhdessä. Ehkä isä olisi osannut laittaa sydän emojin viestien perään. Jotenkin antanut ymmärtää, että tytär on tärkeä.
