Sain torstaina yhteydenoton ystävältäni, joka kertoi 71-vuotiaan äitinsä kaatuneen kotonaan ja loukanneen itsensä. Hoidon yhteydessä hänellä havaittiin patti, joka johti tutkimuksiin. Paljastui, että äidillä oli pitkälle edennyt syöpä. Tästä oli kuukausi aikaa. Soittoa edeltävänä päivänä hänet oli siirretty palliatiiviseen hoitoon. Ystäväni kysyi, voisinko tehdä hänen äidillensä EMDR-terapiaa, jotta hänen sopeutumisensa tilanteeseen olisi helpompaa ja elämänlaatu olisi viimeisiin hetkiin asti mahdollisimman hyvä.
Maailman terveysjärjestön mukaan joka kolmas kuoleva potilas tarvitsee palliatiivista hoitoa elämänsä loppuvaiheessa ja usein se aloitetaan jo ennen potilaan viimeistä elinvuotta. Saattohoitoa pidetään WHO:ssa ihmisoikeutena. Suomessa vuosittain noin 30 000 ihmistä tarvitsee palliatiivista hoitoa. Kivun lievitys ja psykososiaalinen tuki ovat palliatiivisen hoidon keskiössä.
Ystäväni yhteydenoton jälkeen googlasin nopeasti mitä EMDR-terapian käytöstä osana palliatiivista hoitoa tiedetään. Tieteelliset julkaisut kattava Web of Science tietokanta tuotti kaksi tulosta. Ei yhtäkään empiiristä tutkimusta aiheesta. Yleinen google haku tuotti joitakin satunnaisia tuloksia sen käytöstä tässä tilanteessa. Olen vuosien varrella tehnyt EMDR-terapiaa useiden syöpäpotilaisen ja heidän omaistensa kanssa. Omaisten kanssa tehdyn työn yhteydessä olen ajatellut, että voi kun EMDR:ää tehtäisiin myös potilaan kanssa osana palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa. Mielestäni se voisi olla hyödyksi näiden tilanteiden herättämien stressireaktioiden hoidossa. Näin ollen en epäröinyt hetkeäkään ystäväni pyyntöön suostumista. Auttamishalu oli kova.
Ystäväni avustuksella järjestimme juhannusaattona hänen äidillensä EMDT-terapiaan pohjautuvan hoidon niin, että hänellä oli sairaalassa sänkynsä viereisellä pöydällä tietokone, korvissaan kuulokkeet ja videolinkin kautta zoom yhteys minuun. EMDR-terapiassa annettava bilateraalinen ärsyke annettiin pöydälläni olevan EMDR-kit laitteen avulla. Olin etukäteen miettinyt, että toteuttaisin hoidon ns. Recent trauma EMDR-protokolaa käyttäen. Siinä keskitytään vain hiljattain olleen traumatapahtuman herättämien tunteiden neutralisoimiseen. Tämän potilaan osalta se olisi tieto siitä, että hän siirtyisi palliatiiviseen hoitoon. Kysyin potilaaltani, mitä tunteita tämä tilanne hänessä herätti. Hän vastasi surua ja pelkoa, mutta enemmän surua kuin pelkoa. Hän arvioi surun voimakkuudeksi asteikolla 0-10 (neutraali – korkein mahdollinen voimakkuus) kymmenen. Eniten surua hänessä herätti mielikuva lapsista ja lapsenlapsesta. Surun työstö aloitettiin antamalla hitaita, lyhytkestoisia bilateraalisia ärsykkeitä. Niiden välissä ei tarvinnut välttämättä sanoittaa mitään. Mentiin vain rauhallisesti eteenpäin sarja kerrallaan. Noin 15 minuutin kuluttua hoidon aloittamisesta potilaani totesi: ”On parempi olo nyt, tiedän että lapset pärjäävät”. Tästä jatkettiin bilateraalisilla sarjoilla. Hetken päästä hän sanoi: ”Kaikki sairaalassa käyneet ihmiset rakastavat minua ja minä heitä”. Potilaan ulkoinen olemus muuttui työskentelyn edetessä. Väri palasi hänen kasvoillensa ja hän tuli rauhallisemmaksi. Hän näytti siltä, että voisi nukkua. Ennen lopettamistamme kysyin häneltä, kuinka voimakkaalta suru nyt tuntuu? Hän vastasi ”kolme” ja kysyi, voidaanko tavata uudestaan. Siihen oli hyvä lopettaa ensimmäinen hoitokertamme.
Juhannuspäivänä tapasimme samalla järjestelyllä uudestaan. Kysyttäessä hän kertoi, ettei tunne enää pelkoa lainkaan. Kysyin, onko hänellä kipuja. Hän kertoi kokevansa lonkassaan kipua, jonka voimakkuudeksi hän arvioi 5/10. Etenimme tekemään EMDR-terapiaa kivun kokemiseen. Tässä yhteydessä hän bilateraalisten sarjojen välissä määritteli kivun koon, muodon, värin, lämpötilan ja sen tunteen, mitä se enimmäkseen herätti (surua). Kysyttäessä mikä antaa apua kipuun hän vastasi ”Jeesus ja lapset”. Joidenkin sarjojen jälkeen kivun voimakkuuden kokemus oli laskenut nollaan eli hän ei tuntenut sitä enää lainkaan. Tähän saattoi vaikuttaa myös aamulla saatu kipulääkitys. Illalla sain ystävältäni viestin, että hänen äitinsä oli alkuillastakin vielä ihmetellyt, että miten kipu noin vain katosi ja pysyi poissa.
Toisena osana hoitokertaa työstimme muistoa, joka liittyi hiljattain tapahtuneeseen tilanteeseen, jossa potilaalleni oli hänelle läheisen ihmisen toimesta sanottu jotakin, mikä oli hämmentänyt häntä. Se oli vaivannut jonkun verran hänen mieltään. Potilaan keskittyessä tähän mielikuvaan muutaman sarjan jälkeen hän totesi ”pitää vain yrittää antaa anteeksi”. Sen jälkeen mieli ajautui siihen, kuinka paljon hänellä on rakkaita ihmisiä ympärillään huolehtimassa hänestä. Alkuperäinen muisto ei häntä enää häirinnyt.
Jatkon osalta sovimme seuraavamme hoidon etenemistä ja tarvittaessa jatkavamme yhteistyötämme. Tämä on jo nyt ollut minulle äärettömän opettavainen kokemus ja olen hyvin kiitollinen siitä, että ammattitaitooni luotettiin ja minua pyydettiin osallistumaan tähän. Tällainen työ on vaativuustasoltaan omaa luokkaansa. Potilaan tila ja olosuhteet asettavat tiettyjä haasteita hoidon tekniselle toteutukselle. Psyykkinen suorituspaine asettaa omat haasteensa. Et missään nimessä halua epäonnistua ja saada aikaan sitä, että potilaan psyykkinen tila viimeisinä aikoina huononisi. Et myöskään voi jättää mitään kesken, koska mahdollisuutta jatkaa ei välttämättä tule. Kaikki on tehtävä onnistuneesti tässä ja nyt. Läheisten palaute potilaan voinnin kehittymisestä on tärkeätä. Paitsi vaativuustasoltaan, niin myös palkitsevuudeltaan tällainen työ on ainutkertaista. Pyrkimyksessä edistää parantumattomasti sairaan ihmisen elämänlaatua on hyvää tuottava päämäärä, joka tuottaa työn merkityksellisyyden ja arvokkuuden tunteen. Kuolevan potilaan kohtaaminen auttaa ymmärtämään elämän tarkoitusta.
Lopuksi haluan todeta, että ihmisen kyky sopeutua haastaviin tilanteisiin ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Kun tehdään EMDR-terapiaa kuolevan potilaan kanssa, kaikki ylimääräinen karsiutuu. EMDR-terapian palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan kanssa tulee mielestäni keskittyä tilanteen herättämien tunteiden käsittelemiseen ja kivun hallintaan. Potilaani aivot tuottivat hänelle hoidon aikana tunteiden neutralisoituessa oivalluksia, jotka aikaansaivat sopeutumista. Minun tarvitsi vain antaa hänelle kumpaakin aivopuoliskoa stimuloivaa ärsykettä ja ohjata häntä mielestäni oikeaan suuntaan. Prosessointi oli nopeampaa kuin tavallisesti EMDR-terapiassa. Mietin, johtuuko se siitä, että kun aika on väistämättä rajallista, niin myös mieli keskittyy vain kaikkein merkityksellisimpään ja on nopeampi viemään ihmistä kohti sopeutumista. Hyvän elämän luonteeseen kuuluu kyky keskittyä onnellisuuden kannalta olennaiseen. Muulla ei ole enää mitään väliä.
Lähteitä ja lisäkirjallisuutta:
Abdi, Naeem & Malekzadeh, Mohammad & Fereidouni, Zhila & Behnammoghadam, Mohammad & Zaj, Parisa & Mozaffari, Mohammad & Rostaminejad, Akbar & Salehi, Zaker. (2021). Efficacy of EMDR Therapy on the Pain Intensity and Subjective Distress of Cancer Patients. Journal of EMDR Practice and Research 15, 18-28.
Saarto, T. & Lehto, J. (2019). Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen Suomessa – kolmiportainen malli. Duodecim, 135(6), 535-41.
Feldman, D. (2011). Posttraumatic stress disorder at the end of life: Extant research and proposed psychosocial treatment approach. Palliative & Supportive Care, 9(4), 407-418. https://doi:10.1017/S1478951511000435
Grant M, Threlfo C. (2002). EMDR in the treatment of chronic pain. J Clin Psychol., 58(12), 1505-20. https://doi:10.1002/jclp.10101
